On taas hieman aikaa kun olen kerennyt tänne kirjoittelemaan. Minulla on pieni poika joka vie suurimman osan ajastani.

Ammattikoulun toisella luokalla hain itselleni apua koulun opostamme. Hän oli niitä harvoja ihmisiä kehen uskalsin luottaa. Kerroin opolleni kaikki perheessämme viimeaikoina tapahtuneet asiat ja hieman myös perheemme historiaa. Opo kertoi minun tarvitsevan ammattiauttajaa, jolle pääsisin turvallisesti puhumaan. Ensin minut lähetettiin kouluterveyden huoltoon, jossa minusta oli todella tökerö työntekijä. Hän oli todella epäluuloinen ja kyseli todella tyhmiä asioita. Minua alkoi itkettää, kun hän kyseli vanhemmistani ja tilanteestani. 
Hieman kouluterveyden hoitajalla käynnin jälkeen meillä oli palaveri koulullani. Palaverissa oli ryhmänohjaajani, opo, kouluterveydenhuoltaja sekä yksikön johtaja (rehtori). Tämän palaverin jälkeen sain itselleni terapeutin ja aloitin käynnit suhteellisen tiheästi (noin kerran viikossa).
Terapiassa kuljin vuoden minkä jälkeen terapeutti totesi, että yhteistyötämme olisi syytä vielä jatkaa. Jatkoin terapia käyntejä vuoden jälkeen hieman harvemmin, noin 1-2 kertaa kuukaudessa.
Alussa minusta tuntui oudolta ja ehkä hieman hassulta puhua ihmiselle jota en tunne ja, joka kirjasi suunnilleen jokaisen sanani ylös paperille. Oli kuitenkin vapauttava tunne puhua ja huomata miten vuosien puhumattomuuden muurit murenivat. Oloni keveni ja ymmärsin, etten ole sitä minun vanhempani ovat antaneet ymmärtää.
Vihdoin terapiassa käyntien jälkeen opin puhumaan avoimesti asioista ihmisille joihin luotin.

Näihin aikoihin minun ja vanhempieni välit olivat aika nihkeät. Olin jo täysi-ikäinen ja yhteydenpito pakkoa ei enää ollut, oli vapauttava tunne saada itse päättää halusiko nähdä juopottelevia vanhempiaan viikonloppuisin vaiko ei.

Ammattikoulun toisenvuoden keväällä sain kuulla Piialta raskauttavia uutisia kotioloista. 
Piia oli ollt vanhempiemme luvalla mökkeilemässä kavereidensa kanssa toisella paikkakunnalla. Isämme oli päättänyt toisena iltana kännissä soittaa Piialle ja raivota, että hänellä oli 2 tuntia aikaa tulla kotia. (toiselta paikkakunnalta oli matkaa autolla 2tunnin verran ja mökki oli sen verran kaukana, että siihen tuli 30min lisää matka-aikaa) Piia oli hädissään itkenyt, että miten hän pääsisi kotiin kun oli niin kaukana ja kaikki kortilliset kaverit olivat jo humalassa, etteivät he voisi viedä Piiaa keskustaan bussiasemalle. Piia lähti hädissään kävelemään mökiltä keskustaan, jossa bussiasema sijaitsi. Vesisateessa käveltyään hän pääsi bussiasemalle ja huomasi, ettei pyhäpäivän vuoksi bussit kulkeneet. Onneksi meidän mummi asui samalla paikkakunnalla, joten Piia pääsi sinne nukkumaan yön yli. Seuraavana aamuna Piia meni kotia ensimmäisellä bussilla. Kotona odotti humalaiset vanhempani. Sen että Piia oli päässyt ulko-ovesta sisään isämme oli hyökännyt Piian kimppuun ja päättänyt kuristaa häntä. Ja tämä kaikki vain sen takia, ettei Piia voinut mennä kotia 2h sisään toiselta paikkakunnalta, josta ei pyhäpäivän vuoksi edes bussit kulkeneet.
Piia oli mennyt käymään kouluterveydenhuollossa näyttämässä kurkkuaan. Terveydenhoitaja oli todennut, että henktorvi oli lytistynyt. Piia ei ollut uskaltanut kertoa totuutta, kun terveydenhuoltaja oli sanonut, että nämä oli kuristamisen merkit.
Ymmärrän hyvin Piiaa, ettei hän uskaltanut kertoa totuutta asiasta. 
Piia kertoi minulle kuitenkin tapahtuneesta, olin hyvin järkyttynyt ja vihainen! Kerroin tapahtuneesta myös isämme siskolle, joka oli myös hyvin järkyttynyt tapahtuneesta. Päätimme tätimme kanssa yhdessä tehdä sosiaalitoimeen ilmoitus vanhemmistamme.
Prosessi lähti nopeasti käyntiin ilmoituksen jälkeen, ei mennyt kauankaan kun pienemmät siskoni eräänä viikonloppuna käytiin kotoa hakemassa. Vanhempamme olivat silloinkin juopottelemassa kylillä ja kun poliisit soittivat äidin kotia niin sehän puhalsi 4 promillea. Kun tytöt olivat kavunneet poliisiauton kyytiin, niin äitimme oli vaan tuumannu, että "onhan tätä odotettukkin". 
Tytöt otettiin huostaan, mutta sekin oli vain hetkellinen apu. Nuorimmat tytöt oli huostassa vain alle kuukauden. Piia oli kuitenkin hieman kauemmin, isän kuristus jutun takia. Jokatapauksessa soskuilla EI OLLUT LOPULLISTA huostaanotto perustetta! :o Tätä voi jokainen itse miettiä mielessään.
Tuolloin minusta tuntui, että kyllä nyt on käytetty se viimeinenkin oljen korsi. Että meidän perhetilanne tulee olemaan aina sama eikä muuksi muutu.